Tiesitkö, että NoutoAteria pitää huolta ympäristöstä ja jopa loi oman tavan pitää huolta luonnosta. Tänä pääsiäisenä päätimme antaa uusille asiakkaille uudelleenkäytettävän kassin lahjana heidän ensimmäisestä NoutoAteria tilauksesta.
Luonnon suojeleminen on todella herkkä aihe ihmisille ympäri maailmaa. Sen takia toukokuusta alkaen annamme erityisen uudelleenkäytettävän kassin, joka on tehty kierrätetyistä materiaaleista, jokaiselle asiakkaalle, joka tekee tilauksen NoutoAterian kautta, ensimmäistä kertaa. Loimme ja ja tuotimme nämä kassit huolellisesti varovaisuudella luonnon kanssa ja rakkaudella asiakkaille.
Lisäksi, kassin materiaali sallii uudelleenkäytön ja usean pesu kerran. Joten nyt sinun ei tarvitse heittää kassia pois, niin kuin tekisit muovikassin kanssa. Meidän uudelleenkäytettävä kassi antaa sinulle mahdollisuuden käyttää sitä uudelleen ja uudelleen pitkäksi aikaan.
Kassin päähyöty on, että se on neliönmuotoinen. Valitsimme tämän muodon, sillä haluamme ruokapakkauksien säilyttämisestä ja kuljettamisesta siinä mukavammaksi käyttäjiä varten. Lisäksi, kassi ei vaihdu muodoltaan, joten ei tarvitse huolehtia, että sisällä säilytettävät tuotteetmenee rikki tai sekoittuu. Voit kantaa ruokasi kassissa vaikka piknikille perheen ja ystävien kanssa.
In English
Did you know that NoutoAteria takes care about environment and even created its own way of taking care about nature? This Easter we decided to give our new customer a reusable bag as a gift in addition to their first NoutoAteria order.
Protection of our environment is a very sensitive topic for lots of people all over the world nowadays. That’s why starting from the beginning of this May we give a special reusable bag made from recycled materials to an every customer, who makes an order via NoutoAteria for the first time. We created and printed these bags with care to nature and love to our customers.
Moreover, the material of the bag allows NoutoAteria customers to use the bags several times and even wash them. So now you don’t need to throw your bag away how we usually do with plastic alternatives. Our reusable bag gives you an opportunity to use it again and again for a long time.
The main benefit of the bag is its square shape. We choose this shape because we want to make keeping and transporting food boxes and more comfortable for the users. In addition, the bag does not change its form and you don’t need to worry that the items kept inside, will be broken or mixed up. You can care your food with you inside the bag to your picnic with your friends and family.
The reusable bags are available for new customers of NoutoAteria by the beginning of May. We would like to provide our customers not only with the food from their favourite restaurants, but also with a small useful gift. Order via NoutoAteria and lets make this world better together! Stay tuned to see more!